22. JOULUKUUTA 2022
Työvuosi 2022 vetelee viimeisiään. Myös Puroila-talojen konttori ja työmaat hiljenevät kauniin talvikelin saattelemana joulun viettoon. Välipäivien ja viikon 1. aikana toimistomme on auki ainoastaan sopimuksen mukaan, eli toimistollamme piipahtamista suunnittelevien kannattaa sopia aika etukäteen. Myös työmaat ovat pääosin seisoksissa vuodenvaihteeseen saakka. Tämän jälkeen työt jatkuvat vähintäänkin entiseen tahtiin.
Kulunut vuosi on ollut jälleen kerran täynnä yllättäviä käänteitä. Tuskin ehdittiin palata koronasta normaaliin, kun maailma kohtasi seuraavat myllerrykset. Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja Ukrainalaisten urhea puolustautuminen on koskettanut meitä kaikkia. Sodan laineet ovat näkyneet työmaillakin mm. tiettyjen rakennustarvikkeiden saatavuusongelmana. Luonnollisesti myös inflaatio, energian hinta ja lainakorkojen nousu näkyy meidän ja asiakkaittemme arjessa. Positiivisesti ajattelemme kuitenkin, että nykyaikaisille, hyvin tehdyille ja energiatehokkaille asunnoille on tarvetta myös jatkossa, ja rakentaminen jatkuu myös tulevina vuosina!
Ensi vuodesta onkin tulossa meidän näkökulmastamme työntäyteinen. Meiltä valmistuu yhtiömuotoista tuotantoa Hiukkavaaraan, Pateniemenrantaan ja Kellon Kiviniemeen. Lähes kaikille kalenterissa oleville hankkeille on olemassa jo toteutuspäätös, ja työt on aloitettu. Muutama omakotitalohanke on sovittu, ja kalenteriin mahtuu vielä OKT-aloituksia keväälle ja myös syksylle. Lisäksi meillä on kehitteillä mielenkiintoisia uusia hankkeita, joista tiedotamme tarkemmin, kunhan suunnitelmat saavat enemmän lihaa luiden ympärille.
Vuoden 2022 aikana meidän tuotannostamme on valmistunut 85 kappaletta yhtiömuotoisia asuntoja Hiukkavaaraan, Jääliin sekä Saarelaan. Lisäksi toteutimme noin 10 omakotitalohanketta. Asuntomäärän suhteen kyseessä on siis Puroila-talojen historian ennätysvuosi. Viimeisin hanke, Jääkärinpuisto saatiin valmiiksi juuri joulun alla. Useat perheet pääsevät siis viettämään ensimmäisen joulunsa upouudessa Puroila-kodissa. Kiitämme näiden kohteiden asiakkaita hyvästä yhteistyöstä rakentamisen aikana ja toivotamme rauhaisaa ensijoulua uuteen asuntoon!
Haluamme toivottaa uusille, vanhoille ja tuleville asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme, muille sidosrymillemme ja tasapuolisesti aivan kaikille hyvää ja rauhallista Joulun aikaa!
”Kuule kellot, rauhan kellot soivat! Melske mainen hetkeks hiljenee. Rauhan, riemun sanomaa ne toivat, jota ihmiskunta kaipailee.
Kuule kellot, joulun kellot soivat. Rakkauden kellot kajahtaa! Parhainta mi kansat unelmoivat, joulunkellot heille toivottaa. ”
Toivoo Puroila Oy:n väki
Puroila-talot on myös Facebookissa ja Instagramissa, käy tykkäämässä ja seuraa meitä!